Seikkailu erämaan laivoilla

Yksi suuri syy tulla Jaisalmeriin oli päästä kamelisafarille. Pieni takapakki terveyden kanssa hidasti suunnitelmia, mutta pari päivää sitten pääsimme kokemaan autiomaan uudesta näkokulmasta. Varasimme retken hotellin kautta ja seuraavana päivänä olimme jo jeepin kyydissä matkalla kohti aavikkoa.

Hanna ja vauhdikas Rocket.

 Meitä oli viiden hengen porukka: kaksi brittityttoä, hollantilaispoika ja me. Jokainen sai oman kamelin, Hannalle valikoitui Rocket ja Vernalle Malu. Rocket oli tullut toiseksi 22 kamelin juoksukilvassa keväällä. Keinahtelimme liikkeelle jonossa ja pian oppaat kannustivat kamelit raviin. Holskyimme kameliemme selässä, sillä satuloissa ei ollut minkäänlaisia jalustimia.

Maisemat olivat karun upeat. Silmänkantamattomiin kuivaa heinää, pieniä pensaita ja hiekkaa. Välissä kasvoi vesimelooneja. Parin tunnin ratsastuksen jälkeen näimme ensimmäiset dyynit. Selvisi myos, että seurueen poika oli lähtenyt ilman vesipulloa aavikolle. Hän sai kuulla siitä pitkään. Firman puolesta vettä kyllä oli tarjolla, mutta se oli isoissa kanistereissa. Jatkoimme kohti määränpäätä eli suuria dyynejä.

Perillä meitä odottivat suuret dyynit, mutta ei nyt ihan mitään elokuvamaista, loputtomiin jatkuvaa hiekkaerämaata. Katselimme auringonlaskua kukin omalla dyynillämme takapuolet kamelikyydistä hellinä. Oppaat laittoivat meille ruokaa ja soimme sormin thalia eli curryä, chapatia ja riisiä.

Oppaamme kokkipuuhissa.

Yhtäkkiä oli pilkkopimeää ja kävimme yopuulle taivasalle seitsemän aikoihin. Tähtitaivas oli upean kirkas ja lukuunottamatta viereisen kameliporukan mustalaistanssia aavikko oli ääneton ja rauhallinen. Myytyämme makuupussit Nepalissa australialaisille olemme matkustaneet vain silkkilakanan kanssa ja hotellin omistaja lupasi meille kaksi vilttiä yoksi. Paikan päällä olikin sitten vain yksi ylimääräinen viltti viidelle hengelle. Aluksi päivän lämpo vaatteiden kanssa riitti, mutta keskellä yotä autiomaan hyytävä kylmyys yllätti.

Ystävykset Verna ja Malu

Aamu valkeni lopulta ja lämpo saavutti meidt jälleen. Soimme aamupalaa "vuoteessa" ja sitten olikin aika kavuta satulaan. Kamelin istuma-asento on kyllä kätevä satluaan pääsyn kannalta, mutta kamelin noustessa seisomaan nähtiin ilmeitä epätoivosta riemuun. Peppu oli hellänä eilisestä kolmen ja puolen tunnin ratsastuksesta, joten hyvässä yhteisymmärryksessä pyysimme jeeppiä tulemaan vähän lähemmäs kuin oli suunniteltu.

Vain vuorokauden poissaolon jälkeen Jaisalmer tuntui vieläkin hektisemmältä ja meluisalta. Rauhaan ehti jo tottua. Takapuolta särkee kyllä vieläkin kovilla penkeillä, mutta oli se sen arvoista!