Päivän sana: powersightseeing

Palolem

Kolmas jäsen retkikuntaamme saapui noin viikko sitten Goalle. Hanna ja Verna olivat ottaneet Palolemin biitsit, kookosmajat ja rantaravintolat haltuun, Jaakon tehtäväksi jäi ilmastoon ja lekotteluun totuttelu. Olimme vannoneet jättävämme Goan väliin, mutta vannomatta paras, sillä piiskuinen osavaltio osottautui helmeksi. Tai no, emme erityisemmin Palolemista poistuneet, joten ennakkoluuloja aiheuttaneet huumemeinigit ja ameebat jäivät näkemättä. Palolem oli rento ja kaunis kookospalmujen reunustama ranta ilman turhaa häslinkiä.

Coco huts

Goalta matkamme jatkui kohti etelää ja Keralaa. Intiassa matkustaminen on hidasta ja teimmekin matkaa Periyarin luonnonpuistoon kaksi päivää. Junat ovat meille jo tuttu ja turvallinen matkustusmuoto, mutta kakkospäivänä pääsimmekin tutustumaan fast passenger -bussiin. Matka-ajaksi oli matkaoppaissa uumoiltu viittä tuntia, ja seitsemänhän siinä sitten meni. Jos olet koskaan haaveillut loputtomasta vuoristorata-ajelusta, tämä olisi "your cup of tea". 180 kilometriä kului mukavasti kiihdytysten ja kurveihin jarutteluiden vaihtelulla.

Autenttinen reaktio kaarteessa.

Peillä luonnonpuiston kylkikaupungissa päätimme ottaa kaiken irti parista päivästä britti-Jackien termillä powersightseeing. Ensimmäiseksi tutustuimme erilaisiin hotelleihin, sillä puhelimitse varattu paikka osoittautui flopiksi. "Of course we have beds"-lupaus tarkoittikin jotain ihan muuta. Uuden ja paremman hotellin kautta järjestimme aamupäiväksi norsusafarin ja iltapäiväksi teeplantaasivierailun.

Norsusafarilla kapusimme kaikki kolme Maatapani-elefantin lämpimään selkään. Ratsastimme metsässä polkua pitkin bongaillen isoja hämähäkkejä ja norsunkakkaa (näyttää muuten ihan vihreiltä kookospähkinoiltä). Kärsäkkäällä oli vakaa askel ja tällä kertaa satulassa olisi ollut paikka jaloille, mutta niitä ei tarvittu. Takamus säästyi siis tällä kertaa. Puolen tunnin kierros oli riittävä ja sen jälkeen saimme vielä hengailla norsun kanssa pesupuuhissa. Ensin pesimme Maatapanin selän hieroen sitä kookospähkinän kuorella ja sitten norsu suihkutti meitä. Lopuksi kiitimme vielä uutta ystäväämme helmäkorilla, joka katosi kärsän kautta suuhun alta aikayksikon.

Retkikunta testaamassa uutta kulkupeliä. Viisi tähteä koeajossa.

Iltapäivällä otimme tuk-tukin Connemaran teeplantaasille ja -tehtaalle. Saimme tunnin opastuksen teepensaista, teenvalmistuksesta ja teejuomasta. Oppaamme oli vanhempi herrasmies, joka suhtautui tehtäväänsä sen vaatimalla vakavuudella (toim. huom. Vernan kommentti). Opimme lukuisia faktoja kuten, että teepensas elää noin tuhat vuotta, mutta tuottaa hyviä teelehtiä vain 150 vuotta. Parhaimmat teet valmistetaan korkeammalla vuorenrinteillä ja tee vaatii tietyn sademäärän vuodessa. Tällä tehtaalla (korkeudesta johtuen) valmistettiin vain murskattua teetä, joka suurimmaksi osaksi menee pusseihin. Näimme tuotantoprosessin alusta loppuun ja vielä lopuksi maistelimme paria eri teelaatua.
Teenpoimijat oikeaoppisen ergonomisiksi leikattujen teepensaiden kimpussa.

Seuraavan päivän tehonähtävyyksienkatseluun kuului vierailu Periyarin tiikerireservaatissa. Alueella asustaa tuhat villiä norsua ja 46 tiikeriä sekä lukuisia muita eläimiä. Hankimme liput laivaan ja jäimme odottelemaan sen lähtoä. Valitsimme paikkamme väärin, sillä keksinhimoiset apinat hyokkäsivät Jaakon kimppuun. Vaihdoimme paikkaa. Vihdoin astuimme laivaan, jossa kaikkien oli puettava pelastusliivit ylleen. Alus oli myos varustettu pelastusrenkailla, joita oli niin paljon, että ne varmasti riittäisivät kaikille. Jäi askarruttamaan, oliko onnettomuuksia käynyt useinkin... Pysyimme hyvin pinnalla ja näimme koko matkan aikana kuusitoista eläintä, mm. biisonin, villisian, lintuja, peuroja, kuningaskalastajan, punamangustin ja kilpikonnan. Pääsimme kyllä lähelle tiikeriä, se oli aivan aistittavissa, mutta näkohavainnot jäivät vaillinaisiksi. Risteily oli ihan hauska, olimme ainoat länkkärit yläkannella ja saatoimme seurailla turistien reaktioita.

Pelastusliivipakko

Kumilyn powersightseeing oli nimensä mukaisesti tehokasta, mutta myos nautinnollista. Matka jatkuu kohti etelää. Intiaa on jäljellä enää puolitoista viikkoa, mutta seikkailut eivät varmaankaan ole vielä ohi.